Normet: ERP-projektin testauksen suunnittelu ja johtaminen
Lyhyesti
Normet on kasvava ja innovatiivinen teknologiayritys joka toimii suunnan näyttäjänä kaivos-, tunneli- ja maanrakennusprojekteissa auttaen kumppaneitaan parantamaan turvallisuutta, kestävyyttä ja tuottavuutta projektien koko elinkaaren ajan.
Normetilla on muutosprojekti, jossa useat ERP-järjestelmät korvataan Microsoft D365 FSCM:llä. Samaan aikaan prosesseja harmonisoitiin, jotta Normet-yrityksissä ympäri maailmaa olisi globaali toimintatapa. VALA osallistui ERP Finland -pilottihankkeeseen.
“VALA on ollut mukana Normetin merkittävässä ERP-hankkeessa alusta lähtien ja VALA on ollut tärkein yhteistyökumppani laadunvarmistuksen suhteen. VALAn asiantuntijoiden avulla olemme kehittäneet koko hankkeen laadunvarmistuksen käytäntöjä ja hyväksi todettuja toimintatapoja on hyödynnetty myös muissa Normetin projekteissa. VALAn avulla olemme myös käynnistäneet testiautomaation kehityksen ja se tulee olemaan tärkeässä roolissa osana Normetin laadunvarmistusta eri järjestelmissä. VALAlaisten kanssa työskentely on sujuvaa ja toivon yhteistyön jatkuvan myös tulevaisuudessa.” – Paavo Kaltiainen, Test and Release Manager, Normet Group Oy

Käytännössä
VALA on vastannut Smart365 ERP -pilottihankkeen testauksen suunnittelusta ja hallinnasta sekä testiautomaation kehittämisestä.
Projektissa mukana olleita järjestelmiä ovat: Microsoft D365 FSCM, Jakamo-toimittaja portaali, integraatiot muiden järjestelmien, kuten PDM, PES ja sähköisen laskutuksen kanssa.
Käytännössä olemme toimineet VALA Quality Modelin mukaisesti. Tämä tarkoittaa, että olemme:
- Rakentaneet laatua ennakoivasti keskittyen laatuprosesseihin ja muihin ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin sen sijaan, että olisimme vain testanneet lopussa.
- Rakentaneet ja parantaneet asiakkaan laatuun keskittyvää kulttuuria yhdessä Normetin lahjakkaiden ihmisten kanssa.
- Perustaneet työmme asiakkaan liiketoiminnan tarpeisiin ja tavoitteisiin.

Mitä haasteita olemme onnistuneet ratkaisemaan?
Asiakkaalla ei aiemmin ollut riittävästi resursseja testaukseen. VALA tarttui tähän haasteeseen ja teki testauksesta kattavampaa, laadukkaampaa ja jäsennellympää.
Olemme esitelleet asiakkaalle uusia testauskäytäntöjä ja -prosesseja ja kouluttaneet organisaatiota näissä onnistuneesti. Lisäksi olemme olleet mukana rakentamassa avainkäyttäjäverkostoa asiakkaan eri järjestelmille loppukäyttäjiä edustamaan.

Liiketoimintahyödyt, joita olemme luoneet
Olemme luoneet testausprosesseja ja kouluttaneet yksilöitä siten, että asiakkaan loppukäyttäjät voivat itsenäisesti suorittaa tehokasta testausta, joka keskittyy suoraan heidän työnsä kannalta olennaisimpiin osa-alueisiin. Tämän seurauksena loimme uudelleenkäytettäviä testitapauksia, työnkulkuja ja koulutusmateriaaleja, joiden avulla asiakas voi kouluttaa uutta henkilöstöä tulevaisuudessa.
“Mielestäni yksi asia, jonka me ja Normet teimme hyvin tässä projektissa, oli laadunvarmistuksen sisällyttäminen mukaan jo varhaisessa vaiheessa. Onnistuimme vahvistamaan ajatusta, että laadunvarmistus ei ole vain testaamista, vaan tiimien ja yksiköiden yhteistyötä korkealaatuisen lopputuloksen saavuttamiseksi.” – Juho Häyrynen, Head of Sales, VALA

Tässä on joitakin saamiamme yksittäisiä palautteita:
“I especially like that she is always prepared for the meetings that I have with her. She also drives changes in a good and positive way and is able to see the people aspect behind the changes. She understands many things and consequences, when talking about the bigger picture.”
“She has managed the testing activities in our global template project very efficiently and proactively. She has identified risks early on, so project teams have had enough time to react to the same, to mitigate issues.”
“She is able to utilize her wide experience in testing to lead the testing of Smart365 project with a proactive approach. Successfully created practices to carry through testing in large projects.”
“She is a very pleasant colleague, clear in her communication and open for collaboration. All sorts of issues are easy to deal with her.”
